Tunturin laukkee tuuli kosketteli kellastuvvaa, maahanvarissevvaa varttaki, joka oli ohukaisila juurila tarttunu tähän laihalta näyttävhään maapörhään ja kaikin voimin piteli siitä kiini, ettei se maailman tuuli menneissä, minkä nyt vain, siirtäis sitäki muuhun paikhaan. Senki toivo oli jäätä paikoile elämänajaksi. Muvvala kukka jäis orvoksi ja juurettomaksi.

Ruijan Kaiku oon monenkielinen. Tekstimäärä jakkautuu siihen laihiin ette 75 prosenttii oon ruijaksi, nuoin 20 prosenttii kvääniksi ja viisi prosenttii suomeksi. Paras olis jos kaikki sisältö olis lukheila kvääniksi, mutta tämä jättäis ulkopuolele monet lukkiijat jokka oon menettänheet oman syđämenkielen. Muutamisti meilä oon tekstii kansa meänkielelä ja ruottiksi.

Uššˈedemienie huv leam duoguo oarjese, daj duv oarj’el-gránnáj goaj-guo, guh lin helsˈeme dâllie, ažžim viekkitiedh rárkˈedh jallh báldediedh jallh –

Disse lin dibr’etamme nâjbien dappeb, skárján dappeb, náluo-goadieb jih båŋguob, gusnie lij bîstˈe jih suorme-goadie-dappe.

Fad uær, so ir i himblumma, hielit ir dætt nam, tilkum dætt riki, ski dænn vilja, so i himblum, sâ â jordi

Eð war ien uvendes grann witterdag, straks etter nyåreð. I suolstjinį upą̊ Relldalsäðn war eð warmt og guott. Bar liteð laingger framą̊ da’n ulld eð far byr ą̊ drupå frą̊ grånum og tollum, so war yvyrdraiðner min ien aispansar, so dier såg aut sos nog underlig statyer.

Båtsuoj-bieŋjuv galggá báddie-gietjiesna álggiet lieratit. De tjuavrrá jiehtja viegadit ráddiesta ráddáje jah nav ájaj livva-sijiesna, guh jiehtják súhph. Die galggá daina báddie-bieŋjijne viegadit bijrra ieluon, nav júhtie biegŋja galggá vuöjdniet gúktie almatjh gelggh dahkat.